Hard Mode Progress

Olemme päässeet ihan mukavasti vauhtiin bossimatsien Hard Modejen kanssa. Aloitimme Iron Councilista keskitasolla, jotta saisimme datakiekon ja sitten siirryimme Freyaan, kenet olemme toistaiseksi päihittäneet yhden Elderin kanssa. Työ jatkuu. Hodirin hard modea nerffattiin hiljattain, joten päätimme seuraavaksi kokeilla sitä. Ensimmäisen harjoitteluillan jälkeen kaato oli näköpiirissä, joten seuraavana päivänä haimme sigilin mukaan. Jossain välissä myös jätimme kaksi tornia henkiin Flame Leviathanilla.

Seuraavaksi suuntasimme Thorimille, missä itse hard moden käynnistäminen ei sen suurempia vaikeuksia tuottanut missään vaiheessa. Itse bossimatsissa olikin sitten enemmän tekemistä ja ensialkuun yritykset tuppasivat päättymään 70% tienoilla. Paransimme hiljalleen suorittamista rutiinin lisääntyessä ja parin illan jälkeen parhaaksi jäi 19%. Päätimme kokeilla pientä tankkien vaihdosta sunnuntaina 17.5. ja vaikka tankkien äkkikuolemat edelleen piinasivat, loppuen lopuksi noin kolmen tunnin puurtamisen jälkeen kaikki loksahti kohdalleen ja Thorimin hard mode oli hoidettu.

Thorim Hard Mode Done

Thorim Hard Mode Done

1 Response to “Hard Mode Progress”


  1. Hullu pena

    pojat jaksaa heilua